Työpaikat

TYÖNJOHTAJA, Lihatukku Harri Tamminen Oy, Vantaa

Hakuaika alkaa: 30.01.2019  Hakuaika päättyy: 24.02.2019

Kenelle töihin? Meille, Tammiselle.

Tamminen on vuonna 1994 perustettu perheyritys, jossa uskotaan hyvään lihaan ja rehelliseen ruokaan.  Tamminen Oy on kasvanut nousujohteisesti alkuvuosista lähtien ja vuonna 2018 liikevaihtomme on 52milj. euroa. Työllistämme tällä hetkellä noin 170 liha-alan ammattilaista.

Päätoimipaikkamme sijaitsee Vantaalla, ja tuotteitamme löytyy ruokakaupoista ympäri Suomen, niin kuluttajapakatuista ja palvelutiskeiltäkin kuin myös HoReCa puoleltakin.

Meillä Tammisella liha ei ole teollinen massaelintarvike, vaan laaturuokaa, jota täytyy käsitellä arvonsa mukaan ja käsityöpainotteisesti. Liha on loputtomasti mahdollisuuksia tarjoava hieno raaka-aine, ja onnistuneiden makuelämysten luominen on vain mielikuvituksesta kiinni.


Oletko sinä etsimämme työnjohtaja ja uusi jäsen meidän huipputiimiin?

Olet työnjohtajana osa meidän dynaamista työnjohtotiimiä. Monipuolisiin ja haastaviin työtehtäviisi kuuluu henkilöstöjohtamista, tuotantosuunnittelua ja kaikkia lihan leikkaamon ja pakkaamon johtamiseen tarvittavia töitä.

Toimit työtehtävässä tiiviissä yhteistyössä myynnin, muiden tuotannon työnjohtajien, ja tuotantojohdon kanssa. Raportoit tehtävässäsi tuotantopäällikölle.

Olet innovatiivinen, innostunut, joustava ja sinulla on kyky toimia ryhmässä. Omaat taidot myös itsenäiseen työskentelyyn sekä ongelmanratkaisuun. Seuraat vallitsevia alan trendejä ja ymmärrät sesonkien merkityksen tuotannossa. Uusien toteutettavissa olevien tuotannon kehittämisideoiden esittäminen on sinulle luontaista. IT- osaamisesi on kiitettävällä tasolla ja kommunikoit tarvittaessa myös englannin kielellä.

Toivomme sinulta tehtävään soveltuvaa elintarvikealan koulutustaustaa. Liha-alan koulutus, ja kokemus työnjohtotehtävistä katsotaan eduksi.

Meillä pääset toimimaan kasvavassa organisaatiossa huippuammattilaisten kanssa laadukkaiden tuotteiden parissa. Pääset vaikuttamaan yrityksemme ja mahdollisesti koko liha-alan tulevaisuuteen. Tarjoamme sinulle haasteita sekä mahdollisuuksia kehittymiseen, niin työrintamalla kuin ihmisenäkin.

Kiinnostuitko?

Vakuuta meidät hakemuksellasi - täytä hakemus kyseisen työpaikkailmoituksen kautta, kuitenkin viimeistään 24.2.2019. Liitä mukaan myös ansioluettelosi sekä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen. 
Lisätietoja tehtävästä antaa aluepäällikkö Iisu Viinikainen, Henkilöstöpalvelu Heimo Oy, puh. 050 571 8760, iisu.viinikainen@hpheimo.fi


Henkilöstöpalvelu Heimo
luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry- ja Heimopäällikkö-palvelut pitävät huolen siitä, että työt löytävät tekijänsä, tekijöillä riittää töitä ja työt tulevat tehdyksi.