Työpaikat

Kesätyöntekijöitä pakkaamoon, Lihatukku Harri Tamminen Oy, Vantaa

Hakuaika alkaa: 25.02.2020  Hakuaika päättyy: 05.04.2020

Tamminen on perheyritys, jossa uskotaan laadukkaista suomalaisista lihoista valmistettuihin korkealaatuisiin tuotteisiin sekä rehelliseen ruokaan. Yritys on perustettu vuonna 1994, ja Tammisen suvussa työ liha-alalla jatkuu jo kolmannessa polvessa. Päätoimipaikkamme sijaitsee Vantaalla, ja tuotteitamme löytyy ruokakaupoista ympäri Suomen, niin kuluttajapakatuista ja palvelutiskeiltäkin kuin myös HoReCa puoleltakin. Muita tuotantoyksiköitämme sijaitsee Espoossa, Sipoon Talmassa sekä Luumäellä.

Meillä Tammisella liha ei ole teollinen massaelintarvike, vaan laaturuokaa, jota täytyy käsitellä arvonsa mukaan ja käsityöpainotteisesti. Liha on loputtomasti mahdollisuuksia tarjoava hieno raaka-aine, ja onnistuneiden makuelämysten luominen on vain mielikuvituksesta kiinni. Vuonna 2019 käsittelimme noin 10 miljoonaa kiloa Suomalaista laatulihaa

Yritys on kasvanut nousujohteisesti alkuvuosista lähtien ja vuonna 2019 liikevaihtomme on n.67 milj. euroa. Työllistämme tällä hetkellä noin 175 henkilöä.




Haemme Lihatukku Harri Tamminen Oy:lle 
KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ PAKKAAMOON
ajanjaksolle toukokuun alku  - elokuun loppu

Menestyt työssä reippaalla ja ripeällä työotteella - huolellisuutta ja tarkkuutta unohtamatta. Aikaisempi työkokemus vastaavista työtehtävistä ei ole ehdoton vaatimus - oikea asenne ja motivaatio työn tekemiseen ratkaisevat. Alalle soveltuva koulutus ja työkokemus katsotaan eduksi. 

18 vuoden ikä, hyvä fyysinen kunto ja hyvä suomenkielentaito ovat edellytys työntehtävien menestykselliselle hoitamiselle. Ajokortti ja oma auto katsotaan eduksi.

Työtehtäviin järjestetään työn opastus ja perehdytys. Työ on viileätiloissa tapahtuvaa kaksivuorotyötä. Kyseessä on vuokratyösuhde. Työvuorot sijoittuvat klo: 5:00 - 23:00 välille.

Voit työllistyä esim.:
- Cryovac ja repak pakkauskoneelle
- pakkaus- ja aputöihin


KIINNOSTUITKO? Täytä hakemus kyseisen työpaikkailmoituksen kautta. Liitä mukaan myös ansioluettelosi sekä vapaamuotoinen hakemuksesi. 
Lisätietoja tehtävästä antaa Iisu Viinikainen, Henkilöstöpalvelu Heimo Oy, puh. 050 571 8760, iisu.viinikainen@hpheimo.fi


Henkilöstöpalvelu Heimo
 luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry- ja Heimopäällikkö-palvelut pitävät huolen siitä, että työt löytävät tekijänsä, tekijöillä riittää töitä ja työt tulevat tehdyksi.